Kesä lähestyy kovaa vauhtia vaikka vielä joka toinen päivä saattaa sadella jopa räntää. Päivät ovat kuitenkin kääntyneet pidemmiksi kuin yöt ja kellotkin on siirretty kesäaikaan, joten kyllä se kesä ja ne kesälomat ovat sieltä tulossa. Oletko sinä matkustamassa tänä kesänä Rodokselle?
Oletko ensi kertaa saarella?
Rodos on kuten moni muukin kohde, siitä joko tykkää tai ei tykkää. Ensivaikutelman voi saada vain kerran ja se voi mennä pieleen, vaikka sateen tai huonon asiakaskohtelun kautta. Jos kuitenkin omalla lomalla iskee se sadepäivä, niin aina voi käyttää bonuskoodi Suomikasino ja pelata iltapäivän sadetta pitäessä. Kauaa ei kesällä kuitenkaan yleensä sada ja aina sateen jälkeen koittaa pouta, aivan kuten laulussakin jo sanotaan.
Jos olet ensi kertaa matkassa, etkä osaa kreikankieltä, ei hätää. Rodoksella pärjää aivan hyvin englanniksi ja jopa suomeksi, jos ei englantiakaan osaa. Monet ravintoloista on tehnyt ruokalistat myös suomenkielellä ja löytyyhän Rodoksen kaupungista ihan suomalainenkin ravintola. Suomalaisilla on ihan hyvä maine Rodoksella, joten olet aina tervetullut saarelle.
Ystävällinen Rodos
Jos kohteesi on Rodoksen kaupunki, tulet huomaamaan, että kaupungissa on käytännössä 2-3 eri osiota: on uusi kaupunki merkkiliikkeineen, vanha kaupunki muurien sisällä ja vielä kolmas osa kaupunkia, mistä löytyy ravintolat, yöelämä ja pienet liikkeet, butiikit. Rodoksen kaupungista löytyy kyllä kotiinkin ostettavaa, mutta ennen kaikkea kaupunki tarjoilee hyvää ruokaa, ystävällisiä ihmisiä ja lämpöä sekä aurinkoa.
Jos olet valinnut hotellisi tuulisen rannan puolelta, niin tulet huomaamaan, että se oikeasti on tuulinen ranta. Mikä ei tarkoita, etteikö siellä voisi aurinkoa ottaa- ei suinkaan. Tuulisen rannan puolella ovat myös Rodoksen kaupungin rantaravintolat, joista moni tarjoilee hyvää paikalliseen tapaan valmistettua kreikkalaista ruokaa. Rodoksen kaupungista löytyy myös kuitenkin monta ”turistiravintolaa”, joita pitävät muualta tulleet sesonkityöläiset, ja joiden taso ei välttämättä yllä aivan hyvälle tasolle, siksi suosittelemmekin ravintoloihin tutustumista, vaikka sivustomme kautta tai suoraan Tripadvisorin arvostelujen kautta – niissäkin kannattaa katsoa kuinka vanhoja arvostelut ovat ja unohtaa useamman vuoden takaiset, koska todennäköisesti henkilökunta on sen jälkeen vaihtunut jo useamman kerran. Kylläkin perheiden vetämät ravintolat ovat vuodesta toiseen omilla sijaluvuillaan, koska kreikkalainen ravintoloitsija on ylpeä omasta ravintolastaan.
Turvallinen Rodos
Ainakin tähän asti Rodos on ollut myös turvallinen paikka lomailla. Totta kai normaali matkalaisen varovaisuus pitää säilyttää, eikä isoja seteleitä levitellä kaikkien nähtäville. Myös kaupankäynti ja pieni tinkaaminen on sallittua, joskin ei kaikissa liikkeissä, mutta varsinkin muurien sisällä tinkaaminen kuuluu asiaan.
Ravintolatipit
Monet sanovat, että Rodoksella laskuun on sisällytetty jo tarjoilupalkkio ja näin onkin monessa paikassa, mutta ei se tarkoita, etteikö sitä tippiä voisi hyvästä tarjoilusta jättää. Keskimääräinen palkkataso kun ei kovin kummoinen saarella kuitenkaan ole, ja kyseessä on sesonkityö, jolla useat maksavat sitten elämisensä saarella talviaikaan, kun turisteja eikä työtä ole. Rodos onkin siinä mielessä kaksijakoinen paikka elämämielessä – kesäkauden saari elää täysillä, aurinko paistaa ja turistit käyttävät rahaa paikallisiin palveluihin, mutta talvella kun turistit ovat poissa, on myös elämä seesteisempää ja rauhallista. Talviaikaa ei kellolla tee mitään Rodoksella.