Rodokselle kesäkaudella 2020

Rodokselle pääsee taas matkustamaan, mikä on kaikkien saarten ystävien mieleen. Mutta se tarkoittaa samalla myös sitä, että monesta muustakin Euroopan maasta pääsee nyt matkustamaan tuolle pienelle saarelle, joka tähän mennessä on pärjännyt todella hyvin maailman tässä tilanteessa. Mutta kuten muissakin turistikohteissa, kannattaa matkaajan jo kotoa lähtiessä varmistaa, mikä onkaan kohdemaan tilanne esimerkiksi maskien käytölle. Joissakin turistikohteissa nimittäin maskin käyttämättömyys voi tarkoittaa isoja sakkoja, eikä siinä auta tietämättömyys.

Rodokselle kesällä

Rodoksen kaupunki ja koko saari on valmiina ottamaan turistit vastaan. Luonnollisesti hygieniaan kiinnitetään entistä enemmän huomiota. Myöskään aivan kaikki saaren hotellit tai ravintolat eivät ole avanneet oviaan tälle kaudelle, josta osa on jo mennyt ilman turisteja, ja osa pelkää saarilla, että kaikki saarelle tulevat turistit eivät ota sääntöjä niin täydellisesti kuin pitäisi.

Mutta jos päätät lähteä reissulle, on hyvä tietää kaikille matkan odotushetkille, että Kasinohain uusimmat rahapelit ovat julkaistu, ja ne ovat listattuna kaikille rahapelien ystäville. Nimittäin vaikka Rodoksella on oma kasinonsa, suurin osa turisteista pelaa lomamatkallaankin sillä omalla mobiililaitteellaan tutun nettikasinon tai jonkun uuden pelipaikan pelejä. Rodoksella ollaan jo kuitenkin aika lähellä niitä antiikin maisemia, joihin monet pelitkin vievät – myös uutuudet.

Miksi Rodokselle?

Monet saarella useamman kerran käyneet joutuvat tasaisin välein selittelemään, miksi he palaavat aina kerta toisensa jälkeen tuolle pienelle saarelle. Saaren varsinaiset nähtävyydet on käyty läpi jo parissa viikossa, joten mikä on se syy, miksi saarelle aina palataan.

Yksi syy on tietenkin sää. Sää Rodoksella on kesäkaudella lämmin, mutta ei niin polttavan kuuma kuin naapurimaa Turkissa, kiitos sen, että Rodos on saari, jossa yleensä aina jostain päin tulee pienoinen tuulenvire. Rodoslaiset ovat myös kreikkalaisittain ystävällisiä, ja mikäli jaksat nähdä vähän vaivaa opetellessasi kieltä edes muutamia lauseita, voit löytää kreikkalaisista ystäviä, joiden pariin voi aina vuosi vuodelta uudelleen tulla.

Entä rodoslainen ruoka? Rodoksen ravintolat ovat monesti listoiltaan aivan samanlaisia, kuin mikä tahansa eurooppalainen lähiöravintola. Ranskalaiset, pihvi pitsa ovat suurin piirtein kaikkien ravintoloiden listoilla, ja varsinaisia turistipyydyksiä löytyy joka toisesta kulmasta. Mutta näiden ravintoloiden lisäksi on saarella myös kreikkalaista ruokaa saatavilla, aitojen kreikkalaisten ja rodoslaisten tekemänä. Rodoslainen ruoka ei ole hienostelua eikä fine dining-ruokailua, vaan aitoa, lähiruokaa, jonka maut on selkeät, puhtaat ja tuoreet.

Rodoksella voit syödä paikallisia lihapullia ja erilaisia muita liharuokia, tuoreita kalaruokia sekä totta kai kreikkalaista katuruokaa eli giroksia. Niitä löytyy useammastakin paikasta todella edullisesti. Jos sitten haluat saada mahdollisen päänsäryn seuraavalle päivälle, ota muutama raki tai ouzo-shotti, molemmat menevät helposti ja nopeasti alas, ja ”nousevat” myös päähän – aikuisille varoitus!

Rodoksen kaupunki kävellen

Oma suosikki Rodoksella on käveleminen. Voin kävellä tuntikausia pitkin kaupungin katuja, ihmisten vilinää katsellen ja aina silloin tällöin juomatauolle pysähtyen. Kesäkaudella saarella on yleisesti reilut 25 astetta lämpöä, joten omasta nestetasapainosta pitää oikeasti huolehtia, samoin kuin ihon suoraamisesta auringolta. Ei ole mitään sen ilkeämpää kuin liian vähästä juomisesta tullut nestehukasta johtua päänsärky tai pahimmillaan jo oksennukset. Sen jos yhdistää auringon poltteesta palaneeseen ihoon, niin loma onkin jo pilalla. Juo siis tarpeeksi joka päivä.

Kokeile uutta

Tämä ohje kuuluu kaikkeen matkustamiseen. Olet sitten Lontoossa tai vuoristossa tai Rodoksen tyylisellä saarella, pyri jokaisella matkallasi tekemään jotain sellaista, mitä et koskaan aiemmin ole tehnyt. Se voi olla vaikka rodoslaisessa ravintolassa paikallisen kokin valmistamaa kalamaripastaa tai sitä edellä mainittua rakia shottina. Ja jos elämyksiä etsii, niin päiväksi oma vene kapteeneineen – sillä sitten Rodoksen rannikolle kalastamaan, uimaan, katselemaan paikkoja. Ota kaikki irti matkastasi, mutta tee se turvallisuus ja hygieniaohjeita noudattaen, eli matkustetaan mutta pysytään terveinä!

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.